sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Liikuntaharrastuksen sivuvaikutuksia

Nyt reilun vuoden aktiivisen liikunnan harrastamisen aikana olen havainnut seuraavia, osin yllättäviäkin, sivuvaikutuksia:

Tavarat ovat kevyempiä. Tämä oli ensimmäinen vaikutus, jonka huomasin konkreettisesti jo viime jouluna, kun piti siirrellä huonekaluja pois joulukuusen tieltä. Enää ennen tajuttoman raskas ompelupöytä ei ollutkaan kovin painava! Muutenkin nykyään nostelen sujuvasti kauppakasseja ja muita tavaroita, jotka ennen olisivat vaatineet huomattavasti enemmän ähkimistä ja puhkimista.

En pelkää ampiaisia niin paljon kuin ennen. Minulla on ampiaisallergia, ja ampiaisen pisto tarkoittaa ihan oikeasti sairaalareissua, joten niitä on oikeasti syytäkin vähän varoa. Viime kesänä kuitenkin totesin, että en koe enää tarvetta juosta karkuun, jos ampiainen tulee viiden metrin säteelle, esimerkiksi samalle terassille. Kun mietin asiaa, ennen olin aina pelännyt, että jos ampiainen tulee niin lähelle, että todella olisi syytä lähteä karkuun, juutun jotenkin paikalleni enkä pääsekään pakoon. Nyt liikuntaharrastuksen myötä tämä pelko on kadonnut.

Osa vanhoista vaatteista on kiristää, osa roikkuu. Tämä on vähemmän mukava sivuvaikutus. Yhdenkin lempifarkut lököttävät jalassa, kun taas pari "siistimpää" paitaa olen joutunut jättämään kaapin pohjalle kiristävien hihojen takia. Toisaalta, tässäpä hyvä syy uudistaa vaatekaappia...

Saa ja pitää syödä enemmän. Kirjoitin jo aikaisemmin ruokarytmistä ja siitä, että ihan oikeasti pitää muistaa syödä lounas, jos iltapäivällä aikoo salille. Pari kuukautta liikuntaharrastuksen aloittamisen jälkeen tosiaan iski tunne, että aina on nälkä, riippumatta siitä mitä on syönyt ja kuinka vähän aikaa sitten. Nyttemmin tämä on kyllä tasaantunut, mutta oikeasti edelleen syön enemmän ja säännöllisemmin kuin ennen.

Rahaa kuluu eri asioihin kuin ennen. Kuluneen vuoden aikana olen laittanut enemmän rahaa kuntosalikorttiin ja jumppavarusteisiin kuin vaikkapa meikkeihin, vaatteisiin ja bilettämiseen, jotka olivat ennen merkittäviä vapaa-ajan rahareikiä. Jos on menossa luennon jälkeen hikijumppaan, ripsivärien ja meikkivoiteiden kanssa pelaaminen tuntuu aika turhalta, eivätkä opiskelijabileiden jatkot yökerhoissa kuulosta niin houkuttelevilta, jos miettii jaksaako sitten huomenna lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti