Miksi treenaan osa 2

Aiemmin listasin tärkeimpiä liikuntamotivaationi lähteitä. Terveys, hyvä olo yms. ovat toki hyviä tavoitteita ja kannustimia, mutta käytännössä salille tulee usein lähdettyä hieman vähemmän ylevistä syistä.

1. On tylsää ja kaipaan toimintaa. Eilen en jaksanut odottaa kahvakuulatunnin alkua vaan lähdin salille pari tuntia aikaisemmin, koska ei ollut mitään tekemistä ja nettisurffailu alkoi pitkästyttää.

2. Välttelen tylsiä tehtäviä. Ollaan rehellisiä: tokisi olisin voinut lähteä eilen yliopiston kirjastolle lukemaan tenttiin tai alkaa kirjoittaa romaanianalyysiä. Mutta kyllähän nyt omasta kunnosta huolehtiminen on tärkeämpää kuin esseen naputtelu, eikös? Mihin liittyy, että...

3. ...voin kokea olleeni reipas. En saanut tänään mitään aikaan - eikun, kävinhän salilla ja vieläpä lisäsin kyykkyihin 5 kiloa painoa! Olin tosi ahkera ja aikaansaava! Kukaan ei voi nyt tulla valittamaan siitä, että parvekkeella nuokkuu edelleen paleltuneita kesäyrttejä, pölyt on pyyhkimättä ja tenttikirjat odottavat kassissa jolla toin ne kirjastosta!

4. Ei huvita olla yksin. Yliopisto-opiskelijan elämään kuuluu joskus täyspäiväinen kirjojen ja/tai tietokoneen ääressä istuminen, mikä on välillä melko yksinäistä puuhaa. Joskus lähden ryhmäliikuntatunneille ihan vain siksi, että siellä on muita ihmisiä.

5. Kiloklubin liikuntapäiväkirjaan pitää saada rivi vihreitä neliöitä. Jos joskus väitetään ihmisten keksivän tekosyitä olla liikkumatta, niin tässä on teille tekosyy liikkua. Toisaalta, jos jokin niinkin lapsellinen juttu kuin liikennevalojärjestelmällä toimiva liikuntapäiväkirja netissä motivoi liikkumaan, niin eikös se ole ihan hyvä asia? Toisaalta kyseinen ohjelma on siitä ihan hyvä, että jos vaikka käyn pelkästään nostelemassa puntteja jollain viikolla, se alkaa herjata aerobisen liikunnan puutteesta jne., mikä auttaa valitsemaan lähtisinkö zumbaan vai kahvakuulaan.

Kilpailuhenkisyys liikunnassa

Moniin urheilulajeihin kuuluu olennaisena osana kilpaileminen tai ainakin tulosten mittaaminen. Periaatteessa idea on hyvä, näkeepähän oman tasonsa ja on motivaatiota kehittyä. Kuitenkin tavan sunnuntailenkkeilijälle tai -puntinnostelijalle suorituspaineet voivat helposti käydä ahdistaviksi. Oma suhteeni kilpailuhenkisyyteen on ristiriitainen - kilpailuvietti yrittää välillä nostaa päätään, mutta pyrin parhaani mukaan pitämään sitä kurissa. Erityisesti ahdistun, jos minun pitää esitellä taitojani yleisön edessä, jolloin on vaarana mokata julkisesti tai olla kipailussa muita huonompi. Tämän takia olen jättänyt parikin hyvää harrastusta - esimerkiksi lasten luistelukoulusta seuraava askel olisi ollut siirtyä kilpailemaan, jos olisi halunnut jatkaa lajin aktiivista harrastamista. Aika älytöntä, kun puhutaan ala-asteikäisistä lapsista.

Nykyinen liikuntamotivaationi perustuu pitkälti siihen, että kukaan ei kyttää tai mittaa suorituksiani. Paitsi tietenkin minä itse. Haluna kehittyä ja haastaa itseäni, kunhan kukaan muu ei tiedä siitä, eikä pääse arvostelemaan (mahdollisesti puutteellista) kehitystäni. Tässä auttavat vakikuntosalini ihanat ohjaajat; heiltä ei saa ikinä palautetta "kyllä sun pitäisi jaksaa enemmän" (tätäkin olen kuullut muualla) vaan pelkästään kehuja, kun maanantaikahvakuulassa onnistunkin tekemään etuheilautuksen paremmalla tekniikalla tai uutta kuntosaliohjelmaa testatessa kuulemma "huomaa että olen tehnyt ennekin".

Luulisin, että suorituspaineet ja niiden määrä on pitkälti kulttuurinen juttu. Ja niitä lisäävä tai vähentävä kulttuuri voi syntyä ihan yhden kuntosalin sisällä. Sama pätee sinänsä ulkonäköpaineisiin; toisilla saleilla ilmeisesti käy meikattuja tyttöjä piukoissa trikoissa, meillä saa kulkea vanhoissa verkkareissa tukka pystyssä, eikä kukaan katso kahta kertaa.

Palatakseni vielä henkilökohtaiseen kilpailuhenkisyyteeni: Myönnän, että nuorempana minulla oli taipumusta vertailla suorituksiani muihin, ja harmistua, jos en ollutkaan ainakin parhaimmasta päästä. Nykyäänkin myönnän joskus vilkuilevani muita salilla kävijöitä, mutta en enää masennu siitä, jos joku kyykkää kolme kertaa isompien painojen kanssa, vaan ajattelen, että tuo on vaan harjoitellut pidempään. Samoin en ikinä katso paheksuvasti tai huvittuneesti jos joku tekee hauiskääntöä kahden kilon käsipainoilla, koska muistan erittäin elävästi, että tuossa minäkin olin vuosi sitten.

Punttireenailua

Kuva täältä.

Viime viikkoina päässyt taas aktivoimaan kuntosaliharrastusta uuden ohjelman kera. Ensimmäistä kertaa teen ikäänkuin kaksijakoisella ohjelmalla, tosin toinen puolisko ohjelmaa käy läpi koko kropan ja toinen on keskivartaloon keskittyvä "lisäosa". Idea oli ohjaajan, ja tuntuu toimivan; ainakin nyt tiedän hyvin konkreettisesti (lue: kipeästi) missä ne kuuluisat korsettilihakset sijaistsevat! Lisäksi uutena juttuna mukaan tuli liikkeiden tekeminen liikepareina, esimerkiksi kyykkään ja teen kulmasoutua vuorotellen yksi sarja kumpaakin kerrallaan. Verrattuna tavalliseen yksi liike kerrallaan -harjoitukseen treeni kulkee nopeammin suhteessa eri liikkeiden määrään ja syke pysyy korkeampana. Kivaa vaihtelua!

Tuon ylimääräisen keskivartalotreenin tavoitteena on ryhdin parantaminen, mikä on tietysti tietysti päivät tietokoneella istuvalle opiskelijalle hyvä juttu. Lisäksi aiemmin mainitsemallani crossfit-kurssilla huomasin, että keskivartalon lihasvoimassa olisi todella parantamisen varaa, kun esimerkiksi vapaapainoilla tehtävissä kyykyissä selkä ei millään tahtonut pysyä suorassa. Seuraavan parin kuukauden tavoitteena on siis korjata tämä ongelma!

Ylläoleva kuva taas löytyi sattumalta googlen kuvahausta, mutta tuntui vähän turhankin osuvalta.