Kaikkeen sitä joutuu: Aikuisbaletti

Journalismin nimissä lintsasin tänään luennolta ja menin ensimmäistä kertaa eläissäni a) yliopistoliikunnan järjestämälle ohjatulle tunnille sekä b) aikuisbalettiin, tai yleensäkään mihinkään balettiin sitten vuoden nakki, jolloin taisin käydä muutaman kerran pikkulasten satubaletissa.

Olen vähän vältellyt kaikenlaista liikuntaa, jossa joutuu liikuttamaan sekä käsiä että jalkoja samaan aikaan, ja pahimmassa tapauksessa musiikin tahtiin. Kuitenkin olen viime aikoina  uskaltautunut zumbaan ja bokwaan, jotka molemmat täyttävät em. määritelmät, ja todennut että tanssiliikunta on itseasiassa jopa ihan kivaa.

Aikuisbaletti on siis varmaan lasten alkeisbalettia mutta suunnattu aikuisille, tässä tapauksessa yliopistolaisille.Tunnilla tehtiin lyhyitä liikesarjoja plieitä, jalan ojennuksia ja nostoja, hyppyjä sun muita ymmärtääkseni baletin perusliikkeitä. En saanut paikkaa peilin edestä, joten en tiedä onnistuinko näyttämään sulavaliikkeiseltä balleriinalta (not), mutta kuvittelisin edes osittain pysyneeni mukana. Ennakkoluulo nro 1 murrettu: minulla ei ehkä olekaan kolmea vasenta jalkaa.

Josta pääsemme ennakkoluuloon nro 2: baletti ei ole oikeaa liikuntaa ainakaan näin alkeistasolla, vaan sellaista käsien ojentelua nätisti klassisen musiikin tahtiin. No ei pitänyt paikkaansa tämäkään. Sekä käsiä että jalkoja kyllä ojenneltiin, mutta esimerkiksi grand pliet (esim. tässä videossa kohdassa 1.30) tuottivat jo riittävästi haastetta, ja jalannostot (esim. tässä videossa kohdassa 0.55) jäivät auttamatta puolitiehen. Kun mukaan otettiin vielä lopputunnista hypyt (ei ollut mittaria mutta syke kävi varmaan kevyesti yli 180:ssä), en voi kuin ihmetellä niitä superihmisiä, jotka tekevät tätä ja sata kertaa vaikeampia temppuja kolmen tunnin näytöksinä. Lohduttavaa sentään oli, että ohjaajan mukaan muu ryhmä on harjoitellut samoja liikkeitä jo koko syksyn.

Melomaan!

Viikolla Itä-Suomen yliopiston liikuntapäivänä kävin kokeilemassa melontaa paikallisen melontaseuran opastuksella. Lähteminen hieman hirvitti, kun lokakuinen sää ei erityisemin houkutellut vesille viiden asteen lämpötilalla ja synkän harmaalla taivaalla. Ennakko-ohjeissa suositeltuja vaihtovaatteita ei olisi tullut mieleenkään jättää kotiin, mielikuva itsestäni hytisemässä märissä vaatteissa yllättävän eskimokäännösharjoituksen jälkeen tuntui sen verran elävältä.

Rauhoituin hieman jo päästyäni rantaan ja todettuani vedenpinnan lähes tyyneksi - ehkä tästä vielä selvitään. Tunnin aluksi kuivaharjoittelimme melan käsittelyä, ja tutustuimme kalustoon (miten tämän muka voisi sanoa ilman kaksimielisyyksiä???) ja sitten siirryimme vesille.

Kun ohjaaja työnsi kajakkini irti rannasta, tapahtui jotain ihmeellistä. Kaikki jännitys katosi, ja yhtäkkiä kylmänharmaa vesi ei tuntunutkaan enää uhkaavalta vaan ystävälliseltä olennolta, joka kyllä kannattelee minua ja pientä venettäni. Vaikka kajakin käsittely - kuten toisiin melojiin törmäämättä oleminen - tuotti aluksi pientä päänvaivaa, itse veden liike ja sen varassa kelluminen tuntui tutulta ja turvalliselta.

Liikunnastakin melominen käy, varsinkin jos onnistuu saamaan tekniikkaa sen verran haltuun, että pystyy laittamaan kajakkiin enemmän vauhtia. Käsi- ja selkälihaksissa tuntui jo vajaan tunnin melonnan jälkeen, eikä reitti edes ollut yhtä pitkä kuin tavallinen hölkkälenkkini. Tunnin lopussa en olisi millään halunnut pois vedestä, vaan viivyttelin viimeisten rantautujien joukossa.

Näin kaukana merenrannasta asuessa purjehdusharrastus on jäänyt vähemmälle, mutta ehkä melonnasta syntyy ensi kesäksi uusi vesilaji, varsinkin kun kuulemma alkeiskurssin käytyä pääsee vaivattomasti lainaamaan seuran kajakkeja pientä käyttömaksua vastaan. Melontakurssille keväällä siis!

Kuvan soutaja ei liity tapaukseen, mutta tällaisissa maisemissa toivon pääseväni ensi kesänä melomaan.

Suuret kiitokset! http://www.joensuunkauhojat.net/