Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki

Mielestäni olen ollut tänä vuonna kohtalaisen kiltti (jos asiaa tarkastelee oikeassa valossa). Olen ollut vapaaehtoistöissä (toki ilmaista Ilosaarirokin lippua vastaan), aloittanut uuden työn, joka on pääasiassa ihmisten auttamista (tosin palkkaa vastaan). Lisäksi olen lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen (vaikkakaan en niin paljon että olisin joutunut itse tinkimään jostain). Olen myös harrastanut liikuntaa (mutta en niin paljon kuin olisin toivonut) ja pyrkinyt yleisesti ottaen olemaan kiltti ihmisille (paitsi silloin kun itsellä on ollut huono päivä).

Joululomalla aion syödä hyvin (myös suklaata), rentoutua (myös erinäisten nautintoaineiden avulla), liikkua ja ulkoilla (jos sattuu huvittamaan, jollei sada vettä), viettää aikaa läheisteni kanssa (sen verran kuin pinna kestää) sekä sivistää itseäni lukemalla (ainoastaan hömppäkirjoja, enkä yhtäkään klassikkoa!).

Maailmanrauhan, nälänhädän poistamisen ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisen lisäksi olen jo aiemmin toivonut muutamia materiaalisia lahjoja, joita katson kiltteyssaldoni suurinpiirtein vastaavan. Kuitenkin ennen kaikkea toivon itselleni, läheisilleni ja kaikille tätä lukeville onnellista uuttavuotta: terveyttä, iloa ja hyvää oloa niin paljon kuin konttiin mahtuu!

Hyvää Joulua toivottaen,
Suvi

Ruokavalioremontti osa 2: Mitä sitten syödä?

Kirjoitin aiemmin ruokavalioremontistani, joka oli silloin vielä varsin vaiheessa. Kyseisessä postauksessa lähinnä luettelin, mitä en saa syödä. Tämän jälkeen (edelleen jatkuvana) projektina on ollut keksiä, mitä sitten syödään.

Vegaaniruokavaliota noudattaessa perusateriani pääraaka-aineet olivat yleensä jokin palkokasvi ja jokin vilja, erilaisilla kasviksilla ja kastikkeilla höystettynä. Nyt gluteeniviljat ovat erittäin selvästi pois laskuista, ja palkokasveistakin suuri osa vaikuttaa ongelmallisilta. Looginen vaihtoehto makaroonille ja papukastikkelle tuntui olevan esimerkiksi gluteiiniton maissimakaroni  ja tonnikalakastike, mikä on ruokalajina lähellä "alkuperäistä". Valitettavasti tämä kuitenkin on ravitsemuksellisesti aika paljon heikompi versio: gluteiinittomissa viljatuotteissa on huomattavasti vähemmän proteiinia, ja annoksen kasvismäärä jää varsin olemattomaksi, kun kasviksia ei tule "itsestään" mistä tahansa pääruuasta.

Aloin miettiä asiaa ruokalajin sijaan ravintoaineiden kannalta: pääruuaalla olisi tarkoitus saada proteiinia, kuituja ja kasvisten vitamiineja sun muita, joiden lähteet nyt siis piti korvata jollain uudella. Koska proteiinit minun on nyt valitettavasti otettava pääasiassa eläinkunnan tuotteista, niiden mukana ei tule muita mainittuja ravintoaineita, kuten esimerkiksi pavuista tulisi. Toisaalta taas gluteenittomat pastat ja nuudelit eivät myöskään sisällä juuri mitään edellämainituista ravintoaineista.

Siksi jouduin kääntämään asetelman päälaelleen: perusateria pitäisikin koostaa nyt proteiinin lähteestä, kuten kalasta, ja kasviksista, kuten juureksista, joista saan loput mainituista ravintoaineista. Toki maissimakarooniakin voi syödä silloin tällöin maun vuoksi, mutta sen ei ole tarkoitus olla enää päivittäistä perusruokaa. Gluteiinittomia täysjyväviljoja taas on helpompi yhdistää aamu- ja välipaloille esimerkiksi leivän ja kaurapuuron muodossa.

Tavallinen ruokapäivä voisi siis näyttää tältä; ennen- ja jälkeen-versiot:
Aamulla: soijamaitosmoothie ja paahtoleipä -> marjajugurtti ja gluteiiniton moniviljasämpylä
Lounaaksi: nuudeli-soijasuikalewokki -> kasvismunakas
Välipala: soijajugurtti ja/tai hedelmä -> rahka ja/tai hedelmä
Illallinen: makaronia ja papu-tomaattikastiketta -> lohta ja uunijuureksia

Ruokavalioremontti

Kuten ainakin Keittiö ja puutarha-blogiani lukeneet tietävät, olen viimeiset reilu viisi vuotta noudattanut vegaaniruokavaliota. Nyt tämän syksyn kuluessa olen kuitenkin joutunut laittamaan ruokavalioni kokonaan uusisiksi terveydellisistä syistä. Eli tässäpä vielä lisäselvitystä niihin aiemmin mainittuihin kremppoihin, jotka ovat osan syksyä vieneet voimia niin liikunnasta kuin opiskelustakin.

Juttu alkoi elokuun lopulla, kun aloin miettiä, että jo aika monen viikon ajan olin kärsinyt päivittäin vatsanväänteistä, eikä "no nythän on mätäkuu" -selitys enää kuulostanut uskottavalta. Koska minulla on ennestään allergiataustaa, aloin epäille että kyse olisi jostain uudesta yliherkkyydestä. Varsinkin kun liikuntapuoli piti olla kunnossa ja rentouttava kesäloma takana, katse kääntyi luonnollisesti ruokavalioon.

Ensimmäinen lääkäri YTHS:llä oli samantien leimaamassa ongelmaa "toiminnallisiksi vatsavaivoiksi", ja varsinkin kun perusverikokeissa ei näkynyt mitään, sain ohjeeksi vain syödä lisää kuitua. Ajattelin kuitenkin, että jos elimistöni näin selvästi ilmoittaa, että sillä on jokin huonosti, niin täytyyhän siihen löytyä syy. Eri allergia-aiheisten nettisivujen lueskelun perusteella aloin itse epäillä syylliseksi soijaa, joka on ristiinreagoiva mm. koivu- ja pähkinäallergioiden kanssa, jotka minulla oli jo ennestään. Kokeilin siis jonkin aikaa soijatonta ruokavaliota, ja se jo tuntui auttavan jonkin verran.

Menin vielä puhumaan asiasta yksityiselle allergiahoitajalle, joka neuvoi minut kokeilemaan low fodmap -ruokavaliota. Ruokavalio on vielä toistaiseksi suomessa melko tuntematon, eikä sille edes ole suomenkielistä termiä. Australialaisten tutkimusten mukaan monet ihmiset, jotka kärsivät epämääräisistä vatsakivuista, ovat itseaisassa intolerantteja ns. fodmap-hiilihydraateille  samaan tapaan kuin laktoosi-intolerantikot eivät siedä laktoosia. Fodmap-hiilihydraatteja on mm. gluteeniviljoissa, palkokasveissa ja tietyissä hedelmissä ja kasviksissa. Täydellinen lista vältettävistä ruoka-aineista löytyy englanniksi mm. täältä.

Tässä kohden jouduin pohtimaan uudelleen kasvisruokavalion toimivuutta ja valitettavasti toteamaan, että veganismi yhdistettynä kaikkiin edellämainittuihin ruokarajoitteisiin olisi käytännössä mahdotonta ja ravitsemuksellisesti varsin kestämätöntä. Aloin siis samalla purkaa vegaaniruokavaliota pikkuhiljaa, aloittaen maitotuotteista. Nyt olen sisällyttänyt ruokavaliooni maitotuotteiden lisäksi myös kalan ja kananmunan. Fodmap-ruokavalioon kuuluu myös laktoosin välttäminen, mutta onneksi Suomessa on saatavilla lähes kaikkia maitotuotteita myös vähälaktoosisina tai laktoosittomina.

Kaikkiaan tämä uusi ruokavalio on tuntunut toimivan todella hyvin, vaikka uusien ruokien keksiminen ja laittaminen vaatii vielä opettelua. Aluksi pelkäsin lähes tosissaan kuolevani nälkään, mutta sitä ei ole vielä näköpiirissä. Liikuntaankin on taas enemmän energiaa, kun pystyy syömään kunnon ruokaa ilman että maha tulee kipeäksi. Selvää on, että tämä ruokaremontti on vielä kesken oleva prosessi - esimerkiksi fodmap-listalla olevien ruoka-aineiden sopivuus täytyy kokeilla yksitellen. Tärkeintä on kuitenkin, että suuntaviivat ovat nyt selvillä ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Kaikenlaista vammailua eli Onko treenitauko maailmanloppu?

Vanhojen blogipostausten perusteella voin arvioida, että nyt on mennyt hieman reilu kuukausi, kun en ole aktiivisesti treenannut salilla enkä lenkkipolulla vaihtelvan sorttisten kremppojen vuoksi. Kuukausi on pitkä aika, jos on tottunut käymään salilla neljä kertaa viikossa.

Täysin liikkumatta en sentään ole ollut, vaan mukaan on mahtunut rauhallista liikuntaa, kuten joogaa, pilatesta ja kävelylenkkejä. Viime viikolla innostuin jo takaisin salille ja kävinkin mm. kahvakuulassa ja kokeilemassa uutuuslajia bokwaa (tästä lisää myöhemmin), mutta sitten iski syysflunssa, joka jatkoi taukoa vielä viikolla.

Kirjoitin jo aiemmin treenaamisen psyykkisistä puolista mm. tässä postauksessa. Tämä pakollinen tauko on laittanut pohtimaan suhdettani liikuntaan vielä lisää. Fiilikset treenitauon aikana ovat olleet ristiriitaiset; alkuun olin ahdistunut siitä etteivät voimat riitä normaaliin tapaan liikkumiseen, sen jälkeen tämä tunne kääntyi jopa vastenmielisyydeksi liikuntaa kohtaan. Luulen, että tämä liittyi siihen, että koin olevani heikompi tai huonompi kun en jaksanut liikkua, ja mielessäni punttisaliin tai sinne menemättömyyteen kulminoitui huono olo, joka oli oikeasti lähtöisin ihan muista asioista. Lisäksi pelkäsin, että kuntoni ja motivaatoini rapistuu olemattomiin, enkä enää ikinä pääse takaisin treenaamisen makuun.

Em. ajatusketjusta pääsin eroon sillä viime viikon kahvakuulatunnilla, jonka jälkeen leijuin euforisessa tilassa vielä seuraavanakin päivänä. Oli hienoa huomata, että muutaman viikon tauko ei ollut palauttanu minua sohvaperunatasolle, vaikka kuula heiluikin ehkä hieman tavallista tahmeammin.Tämän jälkeen flunssakaan ei tuntunut niin pahalta, koska välissä olin jo ehtinyt todeta, että tauon jälkeen salille palaaminen on mahdollista. Toisin sanoen todistin itselleni, että vaikka välillä en pääsisi liikkumaan jonkun krempan takia, se ei ole pysyvä olotila, vaan ainoastaan tilapäinen häiriö. Ja vaikka yhtä vaivaa seuraisi toinen, sali kyllä pysyy paikoillaan minua odottamassa, lopulta sinne voi aina palata ennemmin tai myöhemmin.

Slow food ja sallitut herkut

Parin turhan kiireisen ja osittain pikanuudeleilla eletyn viikon jälkeen sekä keho että mieli alkoivat kaivata rauhoittumista. Olen käynyt tällä viikolla ainoastaan joogatunneilla, ja viikonlopun suunnitelmissa on myös toivonmukaan pitkä rauhallinen kävelyretki.

Slow food tarkoittaa yleisesti ottaen hitaasti kypsennettyä alusta asti itse tehtyä ruokaa, jossa huomioidaan paikalliset ja vuodenaikaan sopivat raaka-aineet, toisin sanoen päinvastaista kuin pikaruoka. Tietenkään kukaan ei jaksa odottaa tunnin kypsyviä uunijuureksia arki-iltana kahdeksan jälkeen, kun on tullut väsyneenä ja nälkäisenä töiden ja jumpan jälkeen kotiin. Siksi slow foodia kannattaa mielestäni soveltaa nimenomaan viikonloppuihin, erottamaan vapaa tai juhla arjesta.

Monella juhla tai viikonloppu tarkoittaa övereitä epäterveellisellä ruualla, kuten sipsejä ja pizzakebabin noutoruokaa, ja arki terveellistä mutta mautonta syömistä. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, sillä hyvällä itse tehdyllä ruualla voi päästä yhtä lailla juhlatunnelmaan, jos sen ajattelee - jälleen kerran - velvollisuuden sijasta nautintona. Slow food -ruoka on helposti sekä terveellisempää että paremman makuista kuin pikaruoka, eikä sen takia tarviste tuntea minkäänlaista moraalista krapulaa. Vai miltä kuulostaa: punaviiniseitan ja uunijuurekset vs. roiskeläppäpitsa?

Pikapastat ja kiinalaisen noutoruuat ovat mielestäni hyviä ratkaisuja arkena, jos ei ehdi tai jaksa laittaa mitään aikaavievempää ruokaa. Jos kuitenkin viikonloppunakin on liian kiire käyttää kolme varttia ruuanlaitoon, jotakin on pielessä. Sitäpaitsi uunijuuresten kypsyessä ehtii hyvin vaikka kirjoittamaan blogipostauksen, joten kyse on pitkälti myös ajankäytöstä.

Jos hitaan ruuan laittaminen tympii, mikään ei estä menemästä ravintolaan etsimään samaa. Ruokia voi myös hyvin tehdä isomman erän kerralla, ja sitten maanantai-iltana lämmitellä kasvissosekeiton tai jonkun pataruuan tähteitä.

Kokeile slow foodina esim.
Seitania sahramikastikkeessa riisin ja vihreän salaatin kera
Mausteista seitanpataa (kuvassa) valkosipuliperunoiden tai uunijuuresten kanssa
Itsetehtyjä pinaattiravioleja tomaattikastikkeella

Jos maha on täynnä punajuuren tai pinaatin flavonoideja sun muita, ei mielestäni ole myöskään mikään synti nauttia lisäksi lasillista tai paria hyvää viiniä.

Miksi treenaan sekä hieman tavoitteellisuudesta

Kuten aiemmin kirjoitin, sunnuntaina tuli vedettyä hieman överi lenkki senhetkiseen kuntoon nähden. Tämä todella sai ajattelmaan, ja pohtimaan aika keskeistä mutta helposti unohtuvaa kysymystä: miksi yleensäkin harrastan liikuntaa?

Sunnuntaina lenkille lähdön suurin syy oli se, että olin viime viikolla juossut sitä ennen vasta yhden lenkin. Koska olin ehtinyt ajatella, että treenaisin ensi kevään Naisten kympille tms., ajattelin, että pitäähän sitä nyt mennä, vaikka olo oli kaikkea muuta kuin liikuntamyöteinen. Lenkilläkään en tajunnut suosiolla vaihtaa kävelyyn tai kääntyä takaisin, vaan hammasta purren juoksin suunnittelemani matkan, pienillä kävelypätkillä tauotettuna sentään.

Toki yleensä ottaen on hyvä asettaa itselleen tiettyjä tavoitteita treenin suhteen. Jos pysyy pelkästään nk. mukavuusalueella, ei välttämättä koskaan tule juostua kahta lyhtypylvään väliä pidempää matkaa tai nosteltua yli kolmen kilon käsipainoja, eli toisin sanoen kunto ei kehity. Kuitenkin tavoitteita tai suunniteltua treeniohjelmaa ei - kuten nyt kantapään kautta totesin - kannata tuijottaa silmät ummessa, vaan kuunnella myös oman kehon viestejä. Kaikkein surkuhupaisinta on, että juuri edellisenä päivänä olin jo kirjoittanut aiheesta. Tunnettu fakta on, että kunto kasvaa parhaiten, kun harjoitteluun yhdistetään sopiva määrä lepoa.

Motivaatio, eli se miksi viitsii juosta vaikkei perässä roiku leijonaa jne., syntyy useista tekijöistä. Alla listattuna tärkeimmät omat motivaation lähteeni:

1. Treenaaminen on kivaa. En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut sanovani tätä, mutta ihan oikeasti raudan nosteleminen, juokseminen tai spinningpyörän polkeminen on kivaa. Olen koukussa tunteeseen, kuinka lihakset lämpiävät, syke kiihtyy ja adrenaliini tai mikäliekään virtaa elimistöön. Lisäksi on mahtavaa, kun jaksaa tehdä hauiskäännön kilon isommalla painolla kuin viimeksi, juosta vielä ne viimeiset 200 metriä, tai taipuu pilatestunnilla liikkeen vaikeampaan variaatioon.

2. Haluan olla hyvässä kunnossa. Myönnän, että tähän liittyy terveysetujen lisäksi myös ulkonäöllinen, ja toki käytännöllinenkin, puoli. Liikuntaharrastuksen myötä pyörämatkat yliopistolle taittuvat kevyemmin, kauppakassit eivät paina niin paljon portaissa ja farkut istuvat paremmin jalkaan. Lisäksi hiljattain on julkaistu kai useampiakin tutkimuksia, joissa riittävä lihaskunto on todettu jopa elopainoa merkittävämmäksi tekijäksi ihmisen terveyden kannalta. Tämän kannalta ei kuitenkaan ole välttämätöntä juosta kymppiä tai nostaa 50 kiloa penkistä.

3. Siitä tulee hyvä olo. Vihjeeksi kaikille aloitteville juoksijoille: mitä enemmän keittää sen parempi lenkki. Liikunta toimii tehokkaasti stressinpoistokeinona ja sen jälkeen on yleensä sekä piristynyt että rentoutunut. Tämä kuitenkin toimii vain, jos liikunta on nautinto, ei pakko.

Tämä kirjoitus on ensisijaisesti muistutuksena itselleni, varsinkin kohdista 1 ja 3. Kuten blogin kuvauskin kuuluu, tarkoitukseni on etsiä liikunan iloa ja hyvinvointia. Veren maku suussa treenaaminen tai liikunnan muuttaminen jälleen yhdeksi suoritettavaksi asiaksi ei kuulu tähän. Ja todennäköisesti se Naisten kymppikin onnistuu ilman kuutta treeniä viikossa.

Ylikunnossa ?!

Kuluneena viikonloppuna ihmettelin, kuinka olo on todella nuutunut ja pitkien yöunienkin jälkeen tuntui väsyttävän kuin herätys olisi ollut aamukuudelta. Kun eilen vielä tavallisella juoksulenkillä sykkeet pomppasivat heti pilviin ja jalat tuntuivat lähinnä lyijystä tehdyiltä, epäilen vahvasti, että kyse on liian treenaamisen aiheuttamsta rasitustilasta, joka tunnetaan myös ylikuntona.

Kiloklubista löytyvän artikkelin mukaan sekä oireet että olosuhteet täsmäisivät ylikuntoon. Laskeskelin, että olen elokuun aikana pitänyt vain neljä lepopäivää liikunnasta, ja viimeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet (sinänsä mainiolla) crossfit-kurssilla ja tenttiin lukiessa, minkä lisäksi olen hoitanut tavalliset työni ja harrastanut reilusti muutakin liikuntaa. Eli ei ihme jos stressitasokin on ollut hieman korkealla.

Siispä tänään keskityn liikunnan tai opiskelun sijasta bloggaamiseen ja Leena Lehtolaisen dekkariin. Huomenna käyn hieronnassa, ja vasta keskiviikkona harkitsen salille lähtemistä, jos olo tuntuu taas riittävän reippaalta. Oli syy mikä tahansa, niin viesti on selvä: ota nyt tyttö vähän huilia välillä.

Lue lisää ylikunnosta ja stressinhallinnasta:
Kiloklubi.fi: Ylikunto voi vaivata tavallistakin liikkujaa
Kuntoplus: Kuntoile stressaamatta
Kuntoplus: Stressi pois joogaamalla

Miksi hyötyliikunta ei ole avain onneen

Monesti liikuntaa aloitteleville ja varsinkin laihduttaville ihmisille sanotaan, että harrasta mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa, kävele portaat, mene kauppaan pyörällä jne., tiedätte kyllä rimssun. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on tietty joukko ihmisiä, joille hyötyliikunta ei yksinkertaisesti sovi.

Kuten viisaat lehtorimme yliopistossa ovat opettaneet, määritellään ensin käsite hyötyliikunta. Ymmärrän tässä kirjoituksessa hyötyliikunnan arkisiin askareisiin tai toimintoihin liitetyksi fyysiseksi aktiivisuudeksi, joka on rasittavuudeltaan normaalia arkipuuhastelua haastavampaa. Ensimmäisessä kappaleessa tulikin jo pari esimerkkiä.
Idea on periaatteessa yksinkertainen ja hyväkin: lisäämällä fyysisiä aktiviteetteja jokapäiväiseen elämään ikäänkuin "huomaamatta" saadaan aikaan jossain määrin vastaavia terveyshyötyjä kuin nk. täsmäliikunnalla (= varta vasten harrastettu liikunta, kuten jumppa tai lenkki).

Kuitenkin käytännössä monella meistä on työ, joka vaatii tiettyä ulkoista edustavuutta, painavat kirjastonkirjat tai läppäri mukana raahattavana, kengät jotka eivät pidä vettä loskakelissä kävellessä, farkut jotka alkavat hiertää hikoontuessa ja niin edelleen. Ja sitten on ihmisiä, kuten minä, jotka ovat jo portaiden kävelyn tai vartin pyörämatkan jälkeen hikisiä, naama punaisena ja hiukset pystyssä, vaikka suoritus ei edes olisi ollut omaan kuntoon nähden erityisen rasittava. Kuten voitte arvata, en halua saapua tapaamiseen, töihin, luennolle tai muuallekaan em. tilassa, parhaassa tapauksessa vielä niskat painavan kassin mutkalle vääntäminä tai hiukset pyöräilysadeviitan päätä pitkin liimaamina ja meikit pitkit poskia levinneinä. Heikko lähtökunto ja ylipaino, eli ne tilanteet joissa hyötyliikuntaa usein suositellaan, voivat helposti vielä lisätä hyötyliikunnan epämukavuutta entisestään.

Toisin sanoen hyötyliikunta helposti saattaa aiheuttaa hetkellisesti enemmän epämukavuutta kuin koettu mahdollinen terveyshyöty. Tämä voi heikentää liikuntamotivaatiota ja luoda mielikuvaa liikunnan epämukavuudesta ja hankaluudesta, pahimmillaan jopa saada ajattelmaan, että olenpa epäliikunallinen ihminen, kun en jaksa portaita kävellä, tuskin punttisalilla käymisestäkään tulee mitään.

Olen kuitenkin itsekin ollut istumatyössä, ja tunnistan päätetyön aiheuttamat vaivat, kuten lihasjäykkyydet, päänsäryn ja väsymyksen. Nämä kuitenkin mielestäni helpottavat paremmin kohdennetulla taukojumpalla kuin perinteisellä hyötyliikunalla, johon on usein myös suhteellisen vähän tilaisuuksia työpäivän aikana. Taukojumpan tavoite on saada veri kiertämään jäsenissä ja poistaa staattisia jännitystiloja, eikä nostaa sykettä korkealle tai saada hikeä pintaan. Sen sijaan että kävisit juoksemassa portaat ylös alas, esimerkiksi pyörittele käsiä tuulimyllytyylillä, mene pari kertaa kyykkyyn ylös, pyöristele ja ojentele selkää ja venyttele kevyesti koko kroppa läpi. Netistä löytyy runsaasti ohjeita.

En voi enkä halua kiistää sitä tosiasiaa, että liikunnan lisääminen päivittäiseen elämään edistää terveyttä. Silti mielestäni kunnon kohottamisen voi hyvällä omallatunnolla jättää erikseen sitä varten varatulle ajalle, ja hyötyliikuntaa harrastaa vain sen verran kuin omaan kuntotasoon tuntuu kohtuulliselta ja mukavalta. Nyt kun itse olen kohta vuoden harrastanut usein raskastehoistakin liikuntaa 4-5 kertaa viikossa, esimerkiksi muutaman kilometrin pyöräily ei enää tunnu rasitteelta tai epämukavalta kuten joskus ennen. Sen sijaan, kun yläasteaikana poljin joka aamu ja iltapäivä 2,5 km koulumatkaa, mäet tuntuivat vielä ysiluokallakin yhtä raskailta, ja olin vakuuttunut, ettei minusta ole ikinä urheilijaksi.

Kuten varmaan olette jo huomanneet, puhun pitkälti omasta kokemuksesta. Ihmisiä on erilaisia, ja ymmärrän, että toisille nimenomaan hyötyliikunta on "se juttu" kunnon kohottamiseen. Haluan kuitenkin tuoda oman näkökulmani esille päästääkseni luultavasti hyvin monet entisen itseni kaltaiset ihmiset turhasta syyllisyydestä, joka tulee hissin tai auton valitsemisesta jalkojen sijaan.

Hyötyliikunnan sijaan haluaisinkin puhua arkiaktiivisuudesta, johon voidaan laskea mukaan kävely- tai pyörämatkojen lisäksi viikottainen täsmäliikunta, taukojumpat ja kaikenainen myös mieltä virkistävä aktiivisuus, vaikka se olisi ristisanojen ratkomista tai teatterissa käymistä.

Terveellisemmät juomat

 Jatkona edelliseen postaukseen, haluan jakaa muutamia mahdollisuuksia korvata saunalonkero tai -siideri vähäsokerisemmilla ja alkoholittomilla vaihtoehdoilla.

1. Itse tehty jäätee. Kaupan jääteessä on reilusti sokeria, mutta sitä on myös helppo tehdä itse. Suosittelen jääteen tekoon eriliaisia yrttihaudukkeita, jotka eivät sisällä itse teekasvia, sillä niistä saa helpommin hyvänmakuisen jääteen, eikä kofeiini rajoita juoman iltakäyttöä. Omia suosikkejani ovan appelsiini- ja minttutee.
Jäätee syntyy yksinkertaisesti niin että haudutat teen pakkauksen ohjeen mukaan esimerkiksi kannussa, siirrät jääkaappiin jäähtymään ja lisäät tarjoiluvaiheessa tarvitaessa jäitä.

2. Vitamiinijuomat. Tulin joskus ostaneeksi Vitamin Water -nimistä juomaa evääksi, ja totesin että tämähän on todella hyvää! Vastaavia juomia on useita erilaisia, hiilihapoilla ja ilman, eri vitamiineilla ja hivenaineilla (sekä jotkut myös kofeiinilla) höystettynä ja eri tavoin makeutettuna. Omia suosikkejani ovat juuri nuo Vitamin Water ja Vitamin Well -juomat, sillä ne on makeutettu luonnollisesti, toisin kuin esimerkiksi aspartaamia sisältävät Hyvää päivää -juomat.

3. Makuvissyt. Näitä tulee nautittua lähinnä ruokajuomana (sitruunavissy on siihen parasta!) ja kahvilassa tai vastaavissa paikoissa, jos tekee mieli kylmää mutta sokeritonta juotavaa. Ehkä makuaistini on outo, mutta en kyllä huomaa kovin suurta eroa esimerkiksi mansikkalimpparissa ja mansikkavissyssä, varsinkaan ensinmainitun eduksi.

Motivaatio ja elämäntapamuutos

Keskustelin eilen illalla äitini kanssa siitä, kuinka kumpikin on tekemässä perinteistä kesälomanjälkeistä "kurinpalautusta" ruoka- ja juomatapoihin. Kuten Kiitos Hyvää -blogin Virpi kirjoitti, välillä elämän rempallaan oleminen ei haittaa, mutta siihenkin ajan mittaan kyllästyy ja alkaa kaivata muutosta.

Kuitenkin totuttuihin tapoihin juuttuminen on helpompaa kuin uusien opettelu, varsinkin jos totutut tavat sisältävät paljon hetkellisiä nautintoja tai ovat ehtineet juurtua pidempään kuin yhden kesäloman ajan. Tämä perustuu yksinkertaisesti aivojen toimintaa; totutut toimintamallit ovat "tallentuneet" aivoihin ja vahvistaneet tiettyjä hermoratoja, kun taas uusilla toiminnoilla ei ole vastaavia valmiita muotteja.

Uusimmassa Kuntoplus-lehdessä oli myös kirjoitus aiheesta, ja jutun mukaan uuden tavan opettelu vaatii kuukauden harjoittelua, ennen kuin siitä tulee rutiinia. Uudet tavat tulisi myös artikkelin mukaan opetella yksi kerrallaan, niin että vasta edellisen juurruttua aletaan harjoitella seuraavaa.

Koska elämäntapojen muuttaminen vaatii tietynlaista ponnistelua, motivaatio on avainasemassa. Samoin kuin joudut lenkillä motivoimaan itse itsesi juoksemaan, jollei perässäsi juokse kirvesmurhaajaa, totutun iltaviinilasillisen vaihtaminen iltateehen vaatii tiettyä tahdonvoimaa.

Motivaation kannalta mielestäni olennaista on sisäinen puhe ja sen muuttaminen positiiviseksi negatiivisen sijaan. Jos elämäntapamuutokseen liittyvä sisäinen puheesi kuulostaa tältä: "Kauheeta kun olen läski, en saa syödä tuota, nyt pitää lähteä liikkumaan", koko juttuun tulee negatiivinen maku ja motivaatio lässähtää. Sen sijaan jos ajattelet: "Olinpa reipas kun kävin tänään lenkillä, tämä ruoka on minulle hyväksi, tästä tulee hyvä olo", motivaation ylläpitäminen on paljon helpompaa. Itseä haukkuva sisäinen puhe myös lisää stressiä ja negatiivisia tunteita, mikä on täysin vastoin ajatusta elämäntapamuutoksesta oman hyvinvoinnin edistämiseksi.

Lisäksi on hyvä muistaa, että elämä on kuitenkin loppujen lopuksi kiinni omista valinnoista. Jos todella aidosti on sitä mieltä, että haluaa mielummin syödä joka päivä päiväkahvipullan kuin olla pari kiloa hoikempi, niin siinä ei mielestäni ole mitään väärää. Sen sijaan jos jatkuvasti syö pullaa, vaikka haluaisi laihduttaa, ja moittii itseään tästä, saa aikaan vain turhaa stressiä. Pulla ei kuitenkaan väkisin hyppää kenenkään suuhun, vaan kyse on siitä, mitä asioita elämässä pitää itse tärkeämpinä.

Tiedän, että elämäntapamuutoksiin liittyvät asiat on aina helpommin sanottu kuin tehty, mutta jo omien tavoitteiden ja niihin johtavien keinojen tiedostaminen ja sanominen ääneen on hyvä alku, kunhan sen muistaa tehdä "minä aion", eikä "minun pitää" -ajattelun kautta.