tiistai 13. elokuuta 2013

Uudet jumpat 3: Spinning

Kävin sunnuntaina pitkästä aikaa spinningissä, joten tulipa mieleen kirjoittaa siitäkin. Spinning on suosittu, mutta selvästi monille sitä kokeilemattomille hieman hämärä laji, joten tässä pieni selvitys asiasta.

Mitä?
Spining tarkoittaa ohjattua sisäpyöräilyä. Spinningpyörä muistuttaa pitkälti tavallista kuntopyörää (tai tavallista polkupyörää lukuunottamatta sitä, ettei se liiku eteenpäin vaan seisoo telineessä). Erona useimpiin kuntopyöriin kuitenkin on fillarin eturenkaan paikalla pyörivä painava pyörä, joka saa polkemiseen aikaan samankaltaisen vauhdin ja liikkeen jatkuvuuden tunteen kuin oikeaa pyörää polkiessa. Vastus on säädettävissä kuten tavallisessa kuntopyörässäkin.

Spinning-tuntien teho perustuu intervalliharjoitteluun ja jalkalihasten monipuoliseen harjoittamiseen ajoasentoja vaihtelemalla. Tunnilla saatetaan polkea vaikkapa "ylämäkiä" jolloin vastusta lisätään tasaisesti tai "spurtteja" jolloin poljetaan lyhyt aika mahdollisimman nopeasti. Osa ajasta poljetaan polkimilla seisten ja osa satulassa istuen, ja seisoma-asennolle on useita variaatioita, jotka rasittavat eri lihaksia jaloissa. Meidän salilla 45 minuutin perusspinningtunti sisältää yleensä kolme noin 10 minuutin ns. työosuutta, jolloin poljetaan täysillä esimerkiksi em. tekniikoita käyttäen, ja välissä pidetään lyhyet palauttelut, joiden aikana vastuksen saa tiputtaa nollille.

Monilla saleilla on tarjolla myös yhdistelmätunteja, joista osa on spinningiä ja osa esimerkiksi lihaskuntoharjoittelua. Esimerkiksi tunnin nimi ylävartalo-spinning EI siis tarkoita, että pyörää polkiessa samalla heiluteltaisiin käsipainoja, vaan että ensin poljetaan esimerkiksi puoli tuntia, ja sitten siirrytään jumppasaliin lopputunniksi treenaamaan ylävartalon lihaksia.

Kenelle?
Spinningin hyviä puolia on se, että vastuksen voi koko ajan säätää täysin itse, joten se sopii kaikentasoisille liikkujille. Jos kaipaat teknisesti helppoa mutta tehokasta aerobista harjoittelua, kannattaa kokeilla spinningiä! Kuulemma laji sopii myös niille, joiden polvet eivät kestä juoksemisen aiheuttamaa tärähtelyä.

Mitä mukaan?
Joustavat ja kevyet sisäliikuntavaatteet, tukevat kengät, hikipyyhe ja iso vesipullo. Tässä tulee todellakin hiki! Jos omistat sykemittarin, se kannattaa myös napata mukaan, sillä spinningin teho perustuu pitkälti sykkeen vaihteluihin, ja niitä on ainakin omasta mielestäni mielenkiintoista seurata myös tunnin aikana. Myytävänä on myös erikseen spinningiin tarkoitettuja kenkiä, mutta alkuun pääsee hyvin tavallisilla lenkkareilla tai sisäpelikengillä.

Suosittelenko?
Kannattaa ainakin kokeilla! Ymmärrän että jonkun mielestä spinning voi olla tylsää ja kova musiikki ja vieressä hikoilevat polkijat ahdistavia, mutta itse pidän spinningistä. Se on helppo vaihtoehto myös sadepäivinä, jos ei huvita lähteä lenkille. Älä kuitenkaan ahnehdi heti ensimmäisellä tunnilla liian kovia vastuksia, jottei into lopu kesken. Spinning on juuri niin raskasta kuin siitä itse teet, eikä kukaan muu tiedä kuinka jyrkkä tai loiva "ylämäkesi" on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti