lauantai 31. elokuuta 2013

Uudet jumpat 5: Jooga

Kiinnostuin nyt loppukesästä joogasta, joka kuuluu myös vakikuntosalini tuntivalikoimaan. Joogaa on monenlaista, mutta tuntikuvauksen perusteella kyseiset tunnit ovat "energistä ja dynaamista" Vinyasa-joogaa. Ennakkokäsitys joogasta hymistelynä ja venyttelynä rikkoutui kerralla, kun ensimmäisen tunnin lopulla reisilihakset huusivat hoosiannaa.

Mitä?
Jooga on ohjaajani mukaan keksitty sitä varten, että ihmiset jaksaisivat olla meditaatioasennossa pidempään, eli toisin sanoen jooga on liikemeditaatiota. Siinä keskeistä on hengitys, keskittyminen ja mielen tyhjentäminen muista asioista. Kuitenkin jooga toimii ehdottomasti myös liikuntana, sillä se vahvistaa kehonhallintaa sekä lihasvoimaa ja lisää liikkuvuutta.

Tunnit koostuvat alun lyhyestä rauhoittumishetkestä, sen jälkeen varsinaisesta harjoituksesta ja loppurentoutuksesta. Harjoitus sisältää sekä dynaamisia liikesarjoja että asanoita, joissa pysytään yhdessä asennossa pidempään paikallaan. Osa liikkeistä tehdään seisten, osa matolla ja yllättävänkin suuri osa kannatellen omaa painoa sekä käsillä että jaloilla, joten ranteet voivat alkuun joutua koville.

Kuten sanoin, joogaa on monenlaista ja siksi myös haastavuustaso vaihtelee. Kuitenkin tarjolla on aina helpompia ja vaikeampia versioita eri liikkeistä, ja oman kehon ja sen rajojen kuuntelu on tärkeää. Kuten ohjaajani sanoi, joogaa ei tehdä väkisin pusertaen, vaan vain sen verran pitkälle kuin hyvältä tuntuu. Monilla joogasaleilla on myös erikseen alkeiskursseja ja aloittelijoiden ryhmiä, joista kannattaa aloittaa.

Joogassa parasta on sen vaikutus sekä kehoon että mieleen. Kuten pilates, jooga avaa lihasjumeja ja toimii henkisenä rentoutuksena ja tehokkaana stressinpoistona. Lisäksi olen omakohtaisesti todennut sen hyväksi avuksi PMS-oireisiin.

Kenelle?
Joogalajista ja tunnin tasosta riippuen kenelle tahansa. Vakisalini tunnit vaativat jonkin verran lihaskuntoa, jotta liikkeet pystyy kunnolla tekemään, joten kannattaa tiedustella ohjaajalta tunnin tasosta ja sisällöstä. Erityisen hyvin jooga sopii vastapainoksi kuntosaliharjoittelulle, tai mikä ettei myös juoksulle ja vastaaville kestävyyslajeille.

Mitä mukaan?
Tavalliset joustavat sisäliikuntavaatteet, ei kenkiä eikä sukkia. Ota selvää tarvitsetko mukaan oman maton, vai saako niitä lainaan salilta. Joogalajista riippuen tunnilla saattaa tulla kuuma tai sitten ei. Jos olet viluinen, ota lisävaatetta loppurentoutusta varten.

Suosittelenko?
Kyllä! Taas yksi suosikkilaji löydetty!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti